Muutoksia taloyhtiöiden paloturvallisuutta koskevaan vastuunjakoon

Vuoden 2024 alussa voimaan astuva pelastuslain uudistus muuttaa taloyhtiön paloturvallisuusvelvoitteita. Jatkossa taloyhtiön on huolehdittava siitä, että huoneistot varustetaan riittävällä määrällä palovaroittimia tai muita laitteita, jotka havaitsevat alkavan tulipalon mahdollisimman aikaisin sekä varoittavat huoneistoissa olevia. Taloyhtiö on lisäksi velvollinen huolehtimaan palovaroittimien...

Taloyhtiön vastuut korostuvat talvella

Talotekniikan järjestelmien toimivuus ja automatiikan säätöjen tilanne kannattaa tarkastaa hyvissä ajoin ennen kovimpia talvipakkasia. Myös energiankulutusta kannattaa seurata, sillä siitä voidaan tehdä havaintoja esimerkiksi järjestelmissä ilmenevistä vioista. Lisäksi taloyhtiön tulee huolehtia kiinteistön alueen turvallisuudesta. Järjestelmien toimivuuden varmistaminen Lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien...

Huoneistotietojärjestelmän käyttöönotto – noin 40 % taloyhtiöistä ei ole vielä tehnyt siirtoa

Sähköisen huoneistotietojärjestelmän käyttöönoton ensimmäinen siirtymävaihe lähenee loppuaan, kun ennen vuotta 2019 perustettujen taloyhtiöiden tulee siirtää osakeluettelonsa järjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä. Lokakuun lopulla noin 40 % taloyhtiöistä ei ollut vielä tehnyt siirtoa. Mikäli taloyhtiö ei siirrä osakeluetteloaan huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023...