Oikeusministeriön arviomuistiossa kartoitetaan 10 vuotta voimassa olleen asunto-osakeyhtiölain muutostarpeita

Oikeusministeriö julkaisi loppuvuodesta arviomuistion asunto-osakeyhtiölain muutostarpeista. Asunto-osakeyhtiölain arviointia onkin pidetty ajankohtaisena, sillä laki on sellaisenaan ollut voimassa jo 10 vuotta. Taloyhtiöiden toimintaympäristö ja taloyhtiöiden kiinteistöjen, rakennusten ja huoneistojen käyttötavat ovat muuttuneet runsaasti 10 vuodessa. Muun muassa digitaalisen kehityksen hyödyntäminen, ikääntyvien...

Hovioikeuden tuomio koskien liiketilan vuokrasopimuksen kestoa sääntelevän ehdon kohtuullisuutta ja sovittelua

Liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain 5 §:n perusteella liikehuoneiston vuokrasopimuksen ehdon sovittelu on mahdollista vain poikkeustapauksissa. Kohtuullistamiskynnys tulee asettaa vielä normaalia korkeammalle, mikäli vuokranantaja on yksityishenkilö. Saman pykälän mukaan vahinkoa kärsivän osapuolen on ryhdyttävä kohtuullisiin toimenpiteisiin vahinkonsa rajoittamiseksi ja mikäli hän...

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös koskien taloyhtiön tupakointikieltoa

Tupakkalain 79 pykälässä säädetään tupakointikiellosta, jonka kunta voi määrätä taloyhtiön huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja jopa huoneistojen sisätiloihin. Korkein hallinto-oikeus antoi loppuvuodesta ratkaisun, jossa katsottiin, että kunnan terveystarkastajan oli tullut määrätä tupakointikielto asunnon sisätiloihin tarkoituksena suojata asukkaita...